|
Sekä FC Levadia että City Stars olivat hävinneet ensimmäisen Uusi Lahti Cup-ottelunsa perjantaina 26.1.2007. Levadia kärsi tappion FC Lahdelle rangaistuspotkukilpailussa ja City Stars puolestaan hävisi niukasti FC Hakalle. Joukkueilla ei siten ollut asiaa sunnuntain loppuotteluihin. Lauantain ottelu alkoi heti edellisen ottelun loppumuodollisuuksien jälkeen. Ottelun erotuomarina oli Henri Takala. Avustavina erotuomareina olivat Tero Mäkinen ja Pekka Nättinen.
|
1. Vladimir Voskoboinikov oli kokonsa ja teknisyytensä vuoksi paha pelaaja City-puolustajille. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jukka Vesala, Vesa Artoma, Vladimir Voskoboinikov ja Andrei Šadrin.
2. Joonas Survonen pelasi ajoittain yksinäisenä kärkimiehenä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Andrei Šadrin, Deniss Malov ja Survonen.
3. Rejal Alijev tykitti rangaistusalueen ulkopuolelta puolikaarelta ja City Starsin maalivahti Petri Haapsaari sylki pallon eteensä. Alijev ryntäsi paluupalloon siististi jalat taitettuna (ei nappulat edellä), mutta Haapsaari ehtii korjata pallon syliinsä. Kuvissa mukana myös Vesa Artoma (numero 17) ja Markus Hietala (numero 19).
4. Syöksynsä jälkeen Rejal Alijev puhalsi helpotuksesta. Tällaisissa loppuun asti taistelutilanteissa voi helposti kolahtaa, mutta tällä kertaa ei tullut kolhuja. Pelaajat vasemmalta oikealle: Rejal Alijev, Markus Hietala ja Petri Haapsaari.
5. Kalle Kankala yritti rakennella City Starsin peliä puolikentässä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Deniss Malov, Sergei Lepmets, Andrei Šadrin (?), Kalle Kankala, Pekka Pyykkö, Eino Puri, Joonas Survonen.
6. Jere Halme harhautti laajalla alueella liikkuneen Andrei Šadrinin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Eduard Komarov, Deniss Malov, Sami Kollanus (?), Halme, Jukka Vesala (?), Šadrin, Vladimir Voskoboinikov.
7. Jere Halmeen toinen kaksinkamppailuvastustaja oli Jevgeni Gurtsioglujants. Pelaajat vasemmalta oikealle: Halme, Pekka Pyykkö, Deniss Malov (?), Gurtsioglujants, Eino Puri (?), Kalle Kankala ja Sergei Lepmets.
8. Petri Haapsaari ja Vladimir Voskoboinikov taisivat törmäillä maalin edustalla toisiinsa, koska kättelivät tässä keskenään tilanteen rauhoituttua.
9. Eino Purin varoitus. Puri pelasi paljolti Joonas Survosen päällystakkina, mutta tähän varoitukseen johtanuttta tilannetta en nähnyt.
10. Pekka Pyykkö hakemassa palloa keskikentältä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Eino Puri, Joonas Survonen, Kalle Kankala (?), Eduard Komarov, Andrei Šadrin, Pekka Pyykkö, Jevgeni Gurtsioglujants, Vladimir Voskoboinikov (?) ja Jukka Vesala.
11. City Starsin ensimmäisen maalin alkusoittoa: Markus Hietala syötti keskikentältä oikealle laidalle, jossa Juha Iikkanen nousi kulmalipulle ja keskitti sieltä päätyrajalle.
12. Päätyrajalla Pekka Pyykkö jatkoi pallon puskullaan maalin eteen.
13. Sergei Lepmets jähmettyi maaliviivalle ja pallo jatkoi matkaansa maalivahdin ja Levadia-puolustuksen välistä.
14. Joonas Survonen pääsi niittaamaan lähietäisyydeltä pallon verkkoon.
15. Markus Hietala ja vaihtomiehenä kentälle tullut Ilja Monakov taistelivat pallosta. Pelaajat vasemmalta oikealle: Vladimir Voskoboinikov, Hietala, Monakov, Sami Kollanus ja Jukka Vesala.
16. Vladimir Voskoboinikovilla riitti vauhti koko ottelun. Pelaajat vasemmalta oikealle: Deniss Malov (?), Teemu Toukonen, Joonas Survonen, Voskoboinikov, Miroslav Röskevits, Jere Halme, Eino Puri (?) ja Jukka Vesala.
17. Avausmaalin pohjustanut Juha Iikkanen vaihdettiin kentältä ja tilalle tuli Juho Lauren. Iikkanen sai ilmeisesti reiteensä "puujalan", jota ruotsalaiset kutsuvat nimellä "lårkaka". Tuollaisia kolhuja syntyy esimerkiksi pikkukuvan kaltaisista tilanteista.
18. FC Levadian ensimmäinen maali syntyi kun Sander Puri sai pallon ja sijoitti sen kääntölaukauksella City Starsin maalin takanurkkaan. Isossa kuvassa on vasemmalla City Starsin maalissa toisella puoliajalla ollut Tom Hellqvist.
19. City Starsin toinen maali syntyi, kun Kalle Kankala juoksi pomppivan pystysyötön perään ja nosti pallon hallitusti vastaantulevan maalivahti Sergei Lepmetsin ylitse.
20. FC Levadia tasoitusmaali syntyi hässäkästä City Starsin maalin edessä. Sander Puri yritti laukaisua rangaistusalueelta, mutta pallo kimposi torjunnasta rangaistusalueen ulkopuolelle Ilja Monakoville. Hän ohitti pari vastaan tulevaa City Stars-pelaajaa ja laukoi.
21. Ilja Monakovin (numero 13 kuvan oikeassa laidassa) tarkka laukaus upposi City Starsin maalin oikeaan alanurkkaan.
22. Kalle Kankala ratkaisi ottelun lopullisesti, kun pallo kimpoili rangaistusaluehässäkässä alueen rajalle Kankalalle. Vladimir Voskoboinikov ryntäsi pallon perään, mutta Kankala ehti siihen ensimmäisenä ja ohitti helposti Voskoboinikovin. Levadian puolustus oli tässä vaiheessa sen verran hajallaan, että vain Eino Puri yritti ehtiä peittämään. Mutta Kankalan oli helppo työ sijoittaa pallo ohi vastaan tulevan maalivahti Sergei Lepmetsin.
23. City Stars palkintojen jaossa: Kalle Kankala oli menossa hakemaan palkintoaan.
24. Loppukättelyt.
|
FC Levadian kokoonpano: 1. Sergei Lepmets, 6. Andrei šadrin, 7. Igor Koroljov, 8. Miroslav Röskevits, 9. Eduard Komarov (46. min. 13. Ilja Monakov), 10. Jevgeni Gurtsioglujants (c), 11. Rejal Alijev (62. min. 2. Viktor Tolbuzov), 14. Eino Puri, 15. Sander Puri, 21. Vladimir Voskoboinikov, 27. Deniss Malov (30. min. 19. Jaroslav Dmitrijev (75. min. 16. Maksim Smirnov)). Vaihtomiehet: 30. Martin Kaalma.
Varoitukset: 26. min. Eino Puri, 80. min. Vladimir Voskoboinikov.
City Starsien kokoonpano: 30. Petri Haapsaari (46. min. 1. Tom Hellqvist) (c), 4. Jukka Vesala, 5. Sami Kollanus, 8. Teemu Toukonen (60. min. 22. Jarkko Matilainen), 10. Juha Iikkanen (54. min. 9. Juho Lauren), 11. Joonas Survonen, 17. Vesa Artoma (64. min. 15. Jarno Järvinen), 18. Pekka Pyykkö, 19. Markus Hietala, 23. Jere Halme (70. min. 21. Jesse Annunen), 25. Kalle Kankala. Vaihtomiehet: 7. Esa Riikonen, 20. Ville Karlsson.
Varoitukset: 54. min. Teemu Toukonen.
Maalit: 32. min. Joonas Survonen 0-1, 65. min. Sander Puri 1-1, 66. min. Kalle Kankala 1-2, 83. min. Ilja Monakov 2-2, 87. min. Kalle Kankala 2-3.
Palkitut: FC Levadia: Miroslav Röskevits, City Stars: Kalle Kankala.
|